keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Hetkinen...

Vaihteeksi oli taas päivä jolloin mikään ei tuntunut menevän putkeen... Taustana voidaan kertoa, että laatikko valmistui sittenkin jo alkuviikosta, joten tänään oli tarkoitus vaihtaa se paikallensa. Vaan...
Aamulla oli tarkoitus ajaa jarrut sisään, viemällä auto samalla kulmien tarkastukseen. Kotia lähtö, vähän vauhtia ja ensimmäinen tiukempi jarrutus lämmitysmielessä. Hyvin pysähtyyyyy...naps...hetkinen, poljin menee pohjaan ja kuuluu kauhea kolina. Auto tien sivuun ja katsomaan, kyllä uusi jarrupala petti heti ensimmäisessä jarrutuksessa. Oikeammin minun kiinnitysadapterini petti ja tuhosi samalla palan. Jaaha, eikun kässärin kanssa jarrutellen kulmien tarkastukseen. Samalla viedään sammuttimet leimattavaksi.
Iltapäivällä reissu ensiksi sammutin paikalle, hetkinen... tässä tarkistettujen kasassa on vain kaksi, missäs se kolmas on. "Juu tää on niin vanha, ettei sitä voi koeponnistamatta leimata..." Arvatenkin ko. sammutin oli kilpurin sammutin, jossa olisi periaatteessa ollut vielä syyskuulle leimaa, mutta nyt ei sitten olekkaan. Korjaamolla paikattiin vuotava venttiilikoppa ja säädettiin kulmat takaisin kohdilleen. Edessä oli vaivaiset 9 mm haritusta, kun alunperin oli 1 mm. Hyppimisen varjopuoli...
Sitten kotio, hetkeksi auto jäähtymään jotta voitaisiin vaihtaa välitetty laatikko takaisin paikallensa. Laatikon suhteen oli käynyt tuuri, vain "planeettarattaat" olivat pettäneet eivätkä olleet edes tuhonneet muuta matkallansa. Siinä sitten purettiin akku yms poies, näemmä yksi kiinnityspulttikin oli kadonnut laatikosta jonnekkin... Oltiin juuri nostamassa autoa pukkien päälle kun katseltiin välitetystä laatikosta, että missäs niitä kiinnityskohtia vielä oli. Hetkinen... eihän nää kuoret ole samat... hajonnut kuori viereen ja kyllä, nämä ovat erilaiset kuoret. Ei sitten tullut tarkistettua kun osia vein, että olisivat samanlaiset, eikä ollut kasaajakaan tullut huomanneeksi kasatessaan kun osat olivat näihinkin kuoriin sopineet. Eikun takaisin kasaamaan...
Onneksi hyllyssä oli yhdet vakiopalat, joten jarrumurheet siltä osin ratkaistu. Samalla laiteltiin panssarit ja muutkin asiat jo valmiiksi. Sammutinta ei vielä saatu paikkaansa, kun tuo toinen olemassa oleva sammutin ei tietenkään sovi vanhan kiinnikkeisiin. Mutta sunnuntaina ollaan viivalla, kaikesta huolimatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti