maanantai 21. huhtikuuta 2014

Sammukaa!

Aamupäivällä oli aikaa, niin käväisimpä vaihtamassa laturin paikallensa. Se sujui yllättävän vaivattomasti, vaikka hieman pelästyinkin kun katsoin sitä paikkaa minne sitä sovitellaan. Ei tullut siinä irtomoottoriin laitettaessa mieleen, että siellähän saattaisi kori tulla tielle... No eihän se ihan tullut, joten eikun paikallensa. Minulla oli yksi vakiomittainen hihnakin ylimääräisenä niin päätin sen kanssa koittaa ja sekin oli riittävä. Tuli hyvin sen kanssa piukkaan, eikä laittaessa edes ahdistanut. Aavistuksen vinoonhan se kulkee, kun tuossa laturissa on viisiurainen hihnapyörä eikä neliurainen kuten alunperin.
Joten eikun käynnistämään! Kaikki ok, ei ylimääräisiä ääniä ja hihnakin pysyy paikallaan/ei näytä kuluttavan itseänsä. Vaan mitä tapahtuu mittaristossa? Ne kaksi perkeleen valoa jäävät taas palamaan, jännitteen ja jarrunesteen tason merkkivalot. Aivan identtinen tilanne mitä vuosi sitten, silloinhan laturi oli loppujen lopuksi rikkinäinen ja rikkoi akunkin. Nyt laturi ei kovin suurella todennäköisyydellä voi olla rikki kun on ihan paketista oleva. Joten nyt on oltava joku kytkentäero. Tarkoitus oli mitata kuinka hyvin se lataa, mutta yleismittari sanoi sitten työsopimuksensa irti...
Sitten tulikin mieleen mitä tuo paikallinen kyläseppä sanoi kun tuon paikallaan olleen laturin korjautin viime kesänä: "Ei tämä ole Toyotan laturi, vaan Mitsubishi tjms.". Olisikohan tämän auton kytkentää muutettu Toyotasta (joka oletettavasti on ollut alkuperäinen kuitenkin...) tuohon vanhaan laturiin sopivaksi? Jolloin sitä kytkentää pitäisi nyt muuttaa jälleen... Onneksi tässä uudessa laturissa oli kytkentäkaavio päällä, joten sen mukaisesti voisi yrittää tehdä johdotuksia. Ei nimittäin yhtään huvittaisi taas vaihtaa takaisin tuota toista laturia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti