sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Voihan sen näinkin tehdä

Holkit sain viikolla teetettyä, joten eikun auton kimppuun ja vaihtamaan ne alle. Vanhat lähtevät ihan vaivatta irti ja otan samalla myös poikkituen pois. Sen sovittaminen näihin tolppiin kun olisi ollut melkoisen työlästä, helpommalla pääsen kun vaihdan toisesta autosta myös sen paikallensa. Rupean siinä sitten katselemaan tuota tolppaa ja taas herää ihmetys. Mitä ihmeen massaa tässä yläpäässä on... Onko tällä yritetty korottaa auton keulaa? Kai siihen fiksumpiakin keinoja olisi ollut...

No yhtä kaikki, tolpat on nyt paikallansa ja perjantaina käydään säätämässä kulmat ja korkeus kohdilleen. Tämä meinaa sitä, että ajotuntumaa ei saada testattua ennen kisaa, mikä on minun touhuissani melko normaali tilanne... Sen verta tiedetään, että joustovaraa on nyt huomattavasti enemmän, mutta jousi on nyt jäykempi. Jousesta löytyi sen suuntaisia merkintöjä, että olisi 40kg jousi. Se saattaa olla hieman liian jäykkä tähän autoon, mutta koitetaan ennen tuomion tekemistä. Toisaalta se on sitten suhteellisen helppo vaihtaa.

Vanhoissa tolpissa ei muuten joustovaraa juuri ollut. Se kävi ilmi kun lähdin purkamaan tuota rikkinäiseksi epäilemäämme iskaria. Mutteria siinä pulttipyssyllä availin ja PIU... Mitä helvettiä tapahtui??? Ei käynyt mielessä semmoinen pikkujuttu, että se jousihan oli muuten melkoisessa puristuksessa siinä ihan normaali tilassa... Mutteri lähti tallin toiseen päähän tielle tuntemattomille, onneksi oli suunnattuna tolppa sellaiseen suuntaan, että oli tilaa. Tulin siinä koittaneeksi myös sitä iskarin toimintaa. Painan iskaria alaspäin... ja se jää siihen. Ja on niin piukassa, että ruuvipenkillä saan vedettyä takaisin ylös. Tosin ääriasentoon kun vedin niin tipahtaa saman tein muutaman sentin alas. Entinen mikä entinen on tuomio tälle. Ei sentään ihan niin rikki kuin Skodassa aikanaan...

Siinä tolppien vaihdon yhteydessä kurkkasin varovasti, että onhan vaihdelaatikossa öljyä. Olihan siellä, mutta kyllä sinne pari desiä lisääkin mahtui. Josko kauden jälkeen uskaltaisi vaihtaa ja katsoa paljonko tulee metallia joukossa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti