sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Turvakehikko kuntoon

Kori kun saatiin tyhjäksi oli tietysti aika kaarien teolle. Alusta asti oli selvää, että itse en niitä rupea vääntämään. Minulta kun ei puuttunut kuin taito, työkalut ja paikka.

Putket ostin itse, en tiedä oliko fiksua vai ei. Melkoinen työ niidenkin metsästäminen oli, ei se sääntökirjan mukainen putki tosiaan ole mitenkään yleistä. Toimitusaikakin oli jostain syystä tolkuttoman pitkä, tammikuun alussa tilasin ja hieman yli kuukauden päästä putket saapuivat.

Huhtikuun alussa sitten vietiin auto kaaripajalle putkikuorman kanssa työstettäväksi. Koska auto on liki ainutlaatuinen kilpakäyttöön, oli pakko viedä myös muuta materiaalia mukana. Onneksi olin hieman aikaisemmin FIA:n uuden palvelun kautta huvikseni ladannut 307:an luokitustodistuksen. Kyllä, tämä on luokiteltu auto, mutta 2.0 moottorilla. Sieltähän löytyi myös melkoinen yllätys, tästä on tehdas suunnitellut tekevänsä S2000 auton! Oli nimittäin luokiteltu sellainenkin versio, tosin siihen aikaan luokkaa oli ilmeisesti suunniteltu etuvetoisille koska luokituksessa ei ollut 4-vetoa (mitä tästä autosta ei kait ikinä ole tehtykkään) tai vaihtoehtoisesti tämä oli jokin rata-autoiluun liittyvä luokitus. Yhtäkaikki, tehdas oli myös tätä kautta luokitellut autoon turvakaarikehikon. Siitähän voikin ottaa vähän mallia...

Parin viikon päästä auton sai sitten hakea takaisin. Kaarien paikkoja suunniteltiin aika huolella etukäteen, mutta toki käytännön toteutus asetti omat haasteensa. Siksi aikaa meni ehkä tavanomaista pidempään. Myöskin tekijä totesi, että ihmeen paljon putkea meni, kaikkiin muihin autoihin kun kuulemma aihiot ovat järjestäen 30-40cm lyhyempiä. Yhteensä 24 metriä putkea sinne vein (+ pääkaarta varten oleva 6m kanki) ja näytti mitä jäi jäljelle. Alle 2 metrin pätkä...

Kehikkohan on täysin minimikehikko, ainoa ylimääräinen putki on ns. vyöputki. Syy tähän on puhtaasti painon säästäminen ja en sinänsä kyllä mitään putkea erityisesti kaipaakkaan. Onhan tässä huomattavasti enemmän kaaria mitä yhdessäkään aikaisemmista kilpureista. Pääkaariristikko, WRC-putket ja v-tuet takatukiin ovat kaikki ihan uusia minun kalustossa. WRC-putket on mainittava erityisesti, niitähän ei ole oikein aikaisemmissa autoissa voinut olla, koska en mahtuisi ovesta sisään... Niiden tekemisessä kävi hyvä tuuri, ne saatiin tehtyä siten, että ovat täysin yhtenäiset eivätkä edes risteä oviputkien kanssa. Ja koska auto on nyt sen verta isompi mitä aikaisemmat, niin huoleni ovesta sisäänmahtumisestakin ovat mitättömiä. Toki siitä syystä oviputket tehtiin suorina putkina eikä ristikkona, helpoittaa hieman autoon menemistä.

Sitten pitäisikin varmaan ruveta kasaamaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti